sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kevättä rinnassa

Vappuaattona lastenkodissa pidettiin pihan siivoustalkoot. Purettiin kaatumaisillaan oleva liiteri/katos, haravoitiin ja lopuksi tietysti grillattiin! Joskus pitää kyllä pyytää sieltä shaslikin resepti, en ole oikeastaan missään saanut parempaa. Toimme Tallinnasta pakettiautollisen huonekaluja, kylpyhuonekalusteita ja muuta sisustustavaraa, joka tuli todella tarpeeseen, koska paraikaa remontoidaan kahta asuntoa.

Samana päivänä käynnistettiin uusi projekti: käsityöpiiri, joka hyödyntää lahjoituksista tullutta vaatemateriaalia eri tavoin. Vappuaattona aloitettiin ompelukoneen käytön opetuksesta. Mukaan tuli kolme lastenkodissa asuvaa nuorta naista. Tarkoitus on ompelukoneen lisäksi oppia käyttämään kangaspuita, joita on saatu lahjoituksena kahdet. Kangaspuut vaativat enemmän tilaa, ja lisäksi on vielä investoitava lisätarvikkeisiin, ennen kuin niitä päästään käyttämään. Suuri ajatus on, että tästä toiminnasta syntyy tuotteita, joita markkinoidaan eri kanavissa: internetissä ja erilaisilla markkinoilla.

Hankkeen vetäjänä on yksi lastenkodin kasvattajista. Hän näkee tämän mahdollisuutena opettaa nuorille työn tekemistä, vastuun ottamista, motivaattorina tietysti se, että tuotoksista saatava tulo tulee myös nuorten hyväksi.

Lastenkodin johtajan mukaan heidän tilastotietonsa näyttävät viimeisen kymmenen vuoden ajalta, että 85 % itsenäistyneistä nuorista päätyy ensimmäisen vuoden aikana joko vankilaan tai vakavaan päihderiippuvuuteen. Senpä vuoksi on kunnon asunnon saaminen itsenäistymisen alussa todella tärkeää. Mutta sen lisäksi tarvitaan myös oppia rahavarojen käytöstä, oman talouden suunnittelusta. On myös esiintynyt tapauksia, joissa lastenkodista tullut nuori on tullut petetyksi työnantajan taholta, palkat on jätetty maksamatta olemattomin perustein ym. Nuori, joka ei ole käytännössä nähnyt, kuinka töissä käydään, ei tiedä, mitä tuollaisessa tilanteessa tulee tehdä.

Ongelmakenttä on todella laaja, ja sitä on vaikea hallita. Lastenkotinuoret ovat helposti haavoittuvia, ja vaipuvat toivottomuuteen vastoinkäymisten edessä. Heidän pitäisi saada paljon enemmän tukea kuin perheessä kasvaneiden nuorten, mutta käytännössä heiltä otetaan oman elämän alussa kaikki tuki pois.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Takaisin ruotuun, bloginpitäjä!

Luvattoman paljon aikaa on kulunut viimeisestä kirjoituksesta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että lastenkodin ympärillä ja yhdistyksen tiimoilla ei olisi tapahtunut mitään.

Syksyllä 2010 toteutettiin jälleen joululahjakeräys, joka onnistui odotusten mukaisesti, ja kaikki lastenkodin lapset saivat jälleen toivomansa joululahjan! Tästä kuuluu kiitos kaikille toimintamme tukijoille.

Useissa erissä on myös toimitettu hyväkuntoista tavaraa lastenkodin tarpeisiin: vaatteita, astioita, liinavaatteita, kodin esineitä...

Samoin kuin viime vuonnakin, jatkuu itsenäistyvien nuorten lähteminen omaan elämään. Tänä vuonna pitäisi kuuden nuoren päästä oman elämän alkuun. Tämän vuoksi MTÜ Lootus Tulevikku onkin ostanut jo kolme asuntoa! Asunnot ovat keskimäärin surkeassa kunnossa, ja ne remontoidaan osittain talkoovoimin. Kaikenlaiset remonttitarvikkeet otetaan kiitollisuudella vastaan, kuten: vesihanat, vessanpöntöt, keittiön kaapit, tapetit, maalit, kipsilevyt, laudat, listat...

Panen tähän pari kuvaa, jotta saatte käsityksen, millaisia nämä asunnot ovat ennen remonttia.

Ylemmässä kuvassa kylpyhuone, alemmassa keittiö. Jostain syystä minun täytyy väkisin estää itseäni käyttämästä lainausmerkkejä "kylpyhuone"...