Auttaako auttaminen?

Lueskelin viimeisintä Postimeestä (23.12.2009), jossa pääkirjoitus sekä pidempi artikkeli Haiban lastenkodista käsittelivät hyväntekeväisyyslahjoituksia, ihmisten tahdon tehdä hyvää ja avuntarvitsiojoiden tarpeiden kohtaamista.

Haiban lastenkodin johtaja arveli, että lastenkodissa ei ole enää huutavaa pulaa perusasioista, kuluneet vaatteet ja lelut eivät tunnu taivaan lahjalta. Tämän vuoksi keräyskuormat voivat olla ennemminkin rasite kuin apu. Ihmiset haluavat auttaa, mutta ennen auttamista pitäisi selvittää, millaista apua tarvitaan.

Myös meidän lastenkotimme johtaja kertoi, että heillä on varastossa 5 tonnia vaatteita. Osa on niin huonokuntoisia, että niitä ei edes voisi käyttää. Lapset eivät myöskään halua pukeutua niihin, vaan hankkivat mieluummin torilta halvan mutta muodikkaan vaatteen. Kun lastenkodissa on vaateraha 2000 kr/lapsi/vuosi (128 eur), sillä ei todella hankita mitään "luksusta".

Meidän keräyksemme tuotti myös jonkin verran vaatteita, vaikka pääpainotus oli talvi- ja urheilujalkineissa. Kaikki hyväkuntoiset vaatteet toimitimme eteenpäin lastenkotiin. Koska käytän itsekin käytettyjä vaatteita, pidän asiaa täysin luonnollisena. Mutta asiat eivät ole mustavalkoisia, yksi käytetty vaate ei ole yhtä hyvä kuin mikä tahansa toinen. Enkä odottaisi kenenkään tuntevan erityistä kiitollisuutta, kun hän saa käytettyjä vaatteita.

Tässä tullaan taas peruskysymysten äärelle: hyväntekeväisyys onnistuu, kun se on yksilöityä, yksilöltä yksilölle. Ja hyvää on tehty, jos pystytään muuttamaan yhdenkin nuoren elämää niin, että hän ei ole valmiiksi katkera ja tunne, että maailma on hänelle jotakin velkaa. Varmasti virolaisissa lastenkodeissa on paljon puutetta, mutta kaikkein suurin puute lastenkotilapsella on kuitenkin se, että hänellä ei ole omia vanhempia.

Kuinka siis parhaiten auttaa?

Joulujuhla

Tänään veimme joululahjakeräyksen tulokset lastenkotiin. Meitä oli työryhmän delegaatio, viisi henkeä kun lasketaan 9 kk ikäinen vauva hengeksi. Kaikkien lahjoittajien avulla saavutimme päämäärämme: Jokainen lastenkodin lapsi sai 300 kr arvoisen joululahjan. - Jotkut kalliimmankin, riippuen lahjojen ostajien avokätisyydestä. Tämähän oli koko projektin parasta antia: nähdä, että lahjat olivat jotakin sellaista, mitä lapset olivat toivoneet mutta eivät uskaltaneet odottaa. Iloinen yllätys on aina paras yllätys!

Joulujuhlan esityksiä oli valmisteltu huolella. Lasten ja kasvattajien valmistamia esityksiä oli ilo seurata - tosin emme ymmärtäneet sanaakaan, koska kaikki teksti oli venäjänkielistä. Oli jonkinlaista näytelmää, jossa esiintyivät Buratino, Malviina ja muut. Oli tanssiesityksiä, myös henkilökunta esiintyi. Oheinen kuva on tätienergia -esityksestä, joka oli todella hauska!

Joulujuhlassa oli paikalla myös kunnanjohtaja sekä paikallisten Lionsien johtaja, jotka pitivät lyhyet puheet (myös venäjäksi). Minä käytin lyhyen puheenvuoron lasten juhlan jälkeen aikuisten kahvipöydässä. Ja hämäännyin siitä niin, että unohdin meille annetun joululahjan (suklaarasian) pöytään, kun lähdimme saman tien!

Toimet ja tulokset tähän mennessä

Lastenkodissa on krooninen resurssipula. Tämän vuoksi tukitoimia on helppo suorittaa hyväntekeväisyyskeräysten muodossa. Aluksi ideoitiin lastenkodin tarpeita huomioon ottaen kaksi keräystä:

Puutetta oli jalkineista, joten päätettiin kerätä käytettyjä, hyväkuntoisia urheilu- ja talvijalkineita.

Toiminta aloitettiin syksyllä. Koska joulu tulee syksyn päätteeksi, tuli idea kerätä jokaiselle tämän lastenkodin lapselle joululahja, arvoltaan 20 eur. Jokainen halukas sai joko ostaa lahjan tietylle lapselle tai lahjoittaa rahaa lahjojen ostamiseen.

Tähän mennessä on tavoitteita saavutettu varsin mukavasti: Jalkineita on jo toimitettu n. 40 paria, ja lahjat tai niihin tarvittavat varat on koossa. Seuraavaksi lähdemme lastenkodin joulujuhlaan, johon viemme lahjat sekä vielä ainakin sama määrä jalkineita sekä laadukasta vaate- ja muuta tavaraa. Joulujuhla on 20.12.

Tästä se lähti

Olipa kerran joukko suomalaisia, jotka muuttivat vieraaseen maahan. Vieraassa maassa he näkivät eriarvoisuutta ihmisten välillä, tämän kehittyvän valtion hallinnon kykenemättömyyttä pitää huolta heikoimmista jäsenistään.

Silloin kirkastui ajatus ihmisen vastuusta pitää huolta lähimmäisistään. Erityisesti tämä vastuu vaatii kantamista, kun puhutaan lapsista ja nuorista, tulevaisuuden tekijöistä. Millaisia he ovat? Joukko tulevaisuuden aikuisia kasvaa tämän maan lastenkodeissa puutteellisissa olosuhteissa.

Tässä päiväkirjassa kerrotaan epävirallisen suomalaisten kerhon puuhista erään lastenkodin tukemiseksi. Päätös ryhtyä pitämään päiväkirjaa syntyi, kun totesimme, kuinka paljon on ihmisiä, jotka ovat valmiita tulemaan mukaan, jokainen omien resurssiensa mukaisesti. Täältä he voivat halutessaan seurata, miten lahjoituksia on käytetty, sekä millaisia tarpeita on näköpiirissä.

Tämä lastenkoti ja nämä ihmiset ovat Virossa.